Back in business - Ohkolan kevätajot 2017

Erittäin sujuvasti olen onnistunut välttelemään blogin päivitystä koko kevään. Tosin eipä me olla mitään tässä oikein tehtykkään. Toivuttu talven haavereista rauhassa, kerätty kasa uusia vammoja kevään kunniaksi ja käytiin me vammaisurheilija tiimillä kisaamassa keväisen mutaisessa Ohkolassa.

Komea pieni mies <3 © Auvo Kuusinen

Tosiaan Boltin tassun parantelun jälkeen aloitimme rauhassa juoksemis harjoittelut. Koska etelän jäätikkö kelit jatkuivat pitkälle huhtikuuhun, opettelimme juoksemaan kauniisti vierellä. Tassu parani, minun kunto koheni ja lumet suli. Kaivoimme frisbeen stadiumin ale-laarista ja lähdimme ulos. Ehkä kuudes heitto, ja tampio koira juoksi sokeana päin betoniporsasta. Molemmista etu raajoista nahkat pois, toiseen haava aivan lihakseen saakka. Myös koko koiran vatsa raapiutui vereslihalle. Ja taas oltiin sairaslomalla. Ahkeraa putsausta ja pikkuhiljaa otus piristyi! Ainoa isompi miinus oli jäykkyys. Koko koira meni tällistä aivan jumiin ja hiukan alkoi puntti tutisemaan, että päästäänkö me koko keväänä kisaamaan.

Uskaltauduttiin koti kisoihin Ohkolaan. Lauantai 22.4. sisälsi täydelliset ainekset perinteikkääseen Ohkolan kevätajoon. Luvassa oli aurinkoa, rakeita, lunta, räntää, vettä, kuraa ja mutaa. Täydellistä siis! Lähdin kilpailuun täysin fiiliksellä, että mennään pitämään kivaa. Kivaa meillä olikin! Startattiin aamupäivästä, kun keli oli vielä lähes aurinkoinen.

Startista ©Auvo Kuusinen

©Auvo Kuusinen

Rapa roiskuen kiskottiin pehmeällä radalla. Ilman ohituksia, omaan suoritukseen keskittyen. Kickbike oli alla ensimmäistä kertaa koko keväänä, ja täytyy myöntää, että ikävä oli! Oma jalka nousi korkealle, mutta kovaa frekvenssiä ei potkuun vielä löytynyt. Bolt juoksi tasaisesti, mutta selkeästi lyhyellä laukalla. Nopeilla osuuksilla tuntui, että maksimeista jäätiin aivan valtavasti. Koko koira tuntui jumittavan. Maaliin kuitenkin selvittiin, ja tavoite saavutettiin! Kivaa oli, samoin kuraa joka paikassa.

Vielä nousee jalka :D ©Kimmo Virkki

Nopeet lasit ei ihan nopeuttanut tarpeeksi tällä kertaa :D ©Kimmo Virkki

Maalisuoralla ©Auvo Kuusinen

Maalissa! ©Auvo Kuusinen

Maaliin tultua, oli Boltin aika jo alkaa valmistautumaan seuraavaan starttiin. Poju pääsisi pitkästä aikaa canicross luokkaan, tällä kertaa kiskomaan Jade Halmetta. Hyvät juotot ja verryttelyt starttien välissä. Vähän raekuuron välttelyä lämpöisessä autossa ja sitten oltiinkin taas valmiina matkaan. Startti viivalla Bolt vaikutti täysin palautuneelta ja meno haluja löytyi (ja kuului)! Hitaampi tahti näytti myös sopivan Boltille. Juoksu näytti paremmalta, kuin kickbiken edessä, ja Jaden mukaan koko suoritus oli ollut perinteistä Bolt-laatua! Tuloskin oli sen mukainen, Jaden sairasteluista huolimatta.

Jade ja reipas veturi Bolt ! © Kimmo Virkki

 Päivän kruunasi vielä lasten luokat, joihin osallistui tällä kertaa hurjat kolme kappaletta Ignatiuksia. Niklas 10-13 -vuotiaiden kickbike luokkaan Popolla, Miska ja Miro lasten koirajuoksuun Kodan kanssa. Kaikki pojat kisasivat hurjan hyvin ja olivat tyytyväisiä suorituksiinsa (paitsi Miroa vähän harmitti, kun kaksoisveli Miska sai käyttää Kodaa ensin, jolloin Mirolle jäi väsyneempi koira :D )
Niklas voitti luokkansa (ainoana osallistujana) aivan upealla suorituksella. Popo kuunteli Niklasta ja veti kovaa koko matkan, ja mikä parasta Niklas potki ja teki töitä koko kisamatkan, vaikka tällä kertaa edessä oli oikeasti vetävä koira. Miska sijoittui lasten kisassa toiseksi ja Miro kuudenneksi (muistakaa se väsynyt koira :D ).

Kuvia pojista kisoissa, saa isosisko olla ylpeä! © Kimmo Virkki

 

Kisat oli ja meni, ja tyytyväisiä ollaan. Tehtiin Ohkolan jälkeen vielä päätös, että meidän kevät kausi oli tässä. Säästellään syksyyn, jolloin kisoja on kierrettäväksi melkein kesästä lumien tuloon saakka. Nyt keskitytään Boltin vetreyttämiseen, ja rakennetaan kuntoa sinne syksylle (se kunto alkaa pikkuhiljaa näkymään ja tuntumaan). Vaikka Boltin treenit ovat olleet pitkälti "jäissä" kevään, on kuskia rääkätty salilla, lenkkipoluilla ja portaissa aivan tuskan hikeen ja kyyneliin asti. Vanha polven vamma meinaa aavistuksen jarruttaa kehitystä, mutta pienillä askelilla rakennetaan pohjakuntoa, ajatuksena lähestyvät Puolan MM-kilpailut.

Vammaistiimi pääsi palkinnoille <3 1. Tuomas Notko 2.Maria Viitahalme 3. Minä&Bolt

Onnistunut kauden päätös - SPKL SM Lieksa

Kisajännitys SPKL:n SM kisoihin alkoi taas tänäkin vuonna erittäin hyvissä ajoin. Armoton flunssa iski päälle tiistaina, torstaina tilanne oli jo niin kurja, että messupäivä vaihtui sairaslomaan. Pelkästään sängystä poistuminen keittiöön oli huono idea, kun onnistuin telomaan itseni sairaalakuntoon omassa kodissakin. Tylsistyneenä hyppäsin keittiön oven leuanvetotankoon, kiskoin kroppaa kohti kattoa kuten about jokainen kerta kun kuljen kyseisestä ovesta. Tällä kertaa tanko kuitenkin petti. Komea rysähdys keittiön lattialle, takaraivo ja lantio ottivat kovimmat iskut sekä lopuksi vielä tanko otsaan. Soitto päivystykseen, josta käskivät että olisihan sitä syytä tulla näyttämään naamaa taas vaihteeksi siellä. Kuuden tunnin makoilun jälkeen (jalat puutuneina, pää jyskyttäen) diagnoosina "kisakuntoinen". Eli aivotärähdys ja jotain mystistä sekä selittämätöntä selässä/jaloissa. Seuraavana aamuna suunta Lieksaan. Matka taittui pitkästä aikaa ihan äitin kanssa ja matka seuraksi oltiin saatu Henna Lappi koirineen.

Bolt ja serkkupoika Ykä valmiina kisareissuun!

Lauantai aamuna heräsin aikaisin ja pirteänä. Aamun ensimmäinen hiihtelijä kisareitillä taisin olla minä. Kiersin koko kisareitin ja täytyy myöntää että Lieksan reittejä oli ollut ikävä. Täydellinen kisarata! Kovaa nousua, pitkää ja vaativaa laskua sekä ihanan tiukkoja mutkia sopivan vauhdikkaissa kohdissa. Boltti tykkäisi tästä! Ilman koiraa hiihtäminen vain oli kurjaa... Selkä krakasi sen verran pahasti, että ilman vetoapua meni yksi mäki ihan kävelyksi sukset olalla.

Itse kisaa en pahemmin jännittänyt. Tultiin hakemaan kisakaudelle puhdasta päätöstä. Tiesin faktana, että palkintosijoille ei olisi asiaa tässä seurassa näillä treenikilometreillä. Lähdössä itsellä suhteellisen rauhallinen mieli, Bolt oli lentoon lähdössä. Ja lentoonhan me lähdettiin! Sukset luisti (kiitos Stadium Hyvinkää <3 ) ja koira juoksi! Oma tasapaino ensimmäiset 200metriä aivan hukassa, mutta paketti saatiin kasaan heti kun yleisön silmistä päästiin. Hiihtäminen oli pitkästä aikaa oikeasti kivaa hyvän suksen ansiosta ja koirakin juoksi puhtaasti ja perkuleen kovaa!!

Lentoon lähdössä! Kuva: Mari Moisala

Startti. Kuva: Mari Moisala

Bolt <3 Kuva: Mari Moisala

Reitti vain vilisi silmissä. Ylämäissä Boltti veti täydellä laukalla, vaikka oma selkä ei ihan 100% suoritusta kestänyt. Tasaisella pystyin enemmän auttamaan (tasaista vain ei ihan mahdottomasti tuolla ladulla ole). Alamäkiin mentiin kovaa ! Pienesti joutui auraamaan ettei juosta jalkoja alta, mutta annoin Boltin juosta suhteellisen "vapaana" mäet ja onhan se upeaa katsottavaa millaiseen laukkaan tuo eläin venyy! Ensimmäisen 5km lenkin loppupuolella ohitettiin lähes putkeen yksi kakkimaan jäänyt koirakko, minuutin meidän eteen startannut koirakko, sekä miesten sarjassa kisannut oman seuran Matti Laaksonen lainakoiransa kanssa. Ensimmäinen ohitus tasaisella kovaa, toinen ylämäkeen, jossa saatiin mukavasti tilaa kun kilpakumppani ystävällisesti keräsi koiraansa lähemmäs! Matti ja Juke ohitettiin loivaan alamäkeen hurjassa vauhdissa. Pian käännyttiinkin jo seuraavalle 2,5km lenkille. Ei taaskaan mitään ongelmia! 2,5km katosi hetkessä suksien alta ja pian oltiinkin maalisuoralla, joka tultiin aivan tuhatta ja sataa hymyillen! Bolt oli maalissa mukavan pirteä! Olisi helposti mennyt sen kympin kisankin! 

Ohitustilannetta in action! Kuva: Outi Pisto

Kuva: Outi Pisto

Takaa-ajossa! Kuva: Outi Pisto

Tällä suorituksella oltiin kova tasoisessa kisassa kuudensia, turhauttavat 1,1 sekuntia viidennestä sijasta, ja reilu puolitoista minuuttia ylivoimaiseen voittoon hiihtäneestä Mariasta ja Rovasta. Kaiken kaikkiaan naiset A luokassa starttasi 12 kovaa koirakkoa, joten puoleen väliin asetuttiin. Kovia nimiä oli edessä ja takana, eli ei meillä mitään hätää ole. Nyt saatiin se ensimmäinen onnistunut hiihto tähän kauteen. Itsestä en saanut aivan kaikkea irti, ja kisan jälkeen koko selkä olikin aivan tulessa. Koira teki kaikkensa! Parempaan suoritukseen emme mitenkään olisi pystyneetkään. Seuraavaksi kääntyikin katse sunnuntain viesti kisaan!

Lieksan kisareissua suunnitellessa, oli yksi isoimmista tavoitteista UVU:n viestijoukkueessa hiihtäminen. Sunnuntaina kisattiinkin SM-viestit, missä miehet A-luokassa starttasi kahdeksan joukkuetta. Yksi niistä meidän etelän jäätiköillä treenannut UVUteam. Sisältäen minut ja Boltin, Arin ja Specen sekä Matin ja lainakoira Juken. Kisataktiikkana oli naulita katse kärjen selkään ja roikkua perässä mahdollisimman pitkään. Paperilla kun joukkueita katseli, sijoitimme itsemme kärjen perään neljänneksi.

Ensimmäinen vaihto! Kuva: Suomen Palveluskoiraliitto

Matti ja Juke starttasivat yhteislähdössä ensimmäiselle osuudelle. Kovaa lähtivät ja pääsivätkin ruuhkasta juurikin sellaisiin asemiin kuin suunnittelimme etukäteen. Arin kanssa jännitettiin, että missä kohtaa tulevat vaihtoon. Minä starttaisin Boltin kanssa seuraavana. Ensimmäiset väliaikatiedot kun saatiin, niin kyllä siinä hiukan ihmeteltiin. Matti ja Juke lähestyivät vaihtoa heti toisena!  Ensimmäisenä vaihtoi RPKK, josta Marika Tiiperi ampaisi matkaan. Seuraavana vaihtoon tosiaan saapui Matti, joka teki erittäin vauhdikkaan koiran jätön, tyylikkään käännöksen ja sen perään pyllähti tonttiin. Kuin hidastetusta filmistä meni koko vaihto, loppujen lopuksi aika nopeasti kaatumisesta huolimatta. Starttasimme Boltin kanssa tuhatta ja sataa Marikan takaa-ajoon. Lähes heti meidän perään (noin 20s) starttasi Teemu Lojamo Kähyn kanssa. Kisan kovimmassa nousussa katsoin, että kyllähän ne kovaa sieltä tulevat, ottavat varmaan kiinni kohta. Sitten keskityttiin omaan suoritukseen. Painettiin kuin hullut, ja vaikka mäkiin jalka painoi jo aivan järjettömästi ja hiihtotyyli oli epämääräistä loikkimista eikä suksikaan ollut yhtä hyvä kuin lauantaina, ei Teemua näkynyt rinnalla. Viimeiselle alamäki osuudelle laskiessa sitä pääsi oikein innostumaan ja vauhti tuntui vain kiihtyvän. Vaihtoon saavuttiin edelleen kakkosena!!! Super koiran jättö, kömpelö kääntyminen Arin vapauttamiseen, läppäisy selkään ja onnellinen tipahtaminen ladun viereen. Pitkästä aikaa kisan jälkeen oli oksettavan eufoorinen olo! Tiesi tehneensä aivan kaikkensa, ja onnistuneensa täydellisesti! Hypetyksen keskellä jännäsimme vielä Arin taistelua ankkuri osuudella. Kovaan taistoon joutuivat Spencen kanssa, kun KPKS:n ankkurina Maria Viitahalme lähti heti kannoille taistelemaan samoista sijoituksista. Ari ja Spence saapuivatkin kolmantena maaliin ja varmistivat UVU teamille SM-pronssia!!!

Hyvä me !! Kuva: Heini Ruottu

Parastahan tässä suorituksessa oli ehdottomasti se, että tiimityö toimi! Vaihdot menivät nappiin ja jokainen teki suorituksessaan parhaansa koko tiimin eteen. Hyvä fiilis jäi elämäni ensimmäisestä koirahiihto viestistä!

Nyt on kausi paketissa! Kiitos siitä kaikille asianomaisille!! Pikkuhiljaa täytyy kääntää katseet syksyyn ja alkaa miettimään Puolan MM-kilpailuita. Sinne suunnataan. Todennäköisesti koirapyöräilyyn! Can't wait!

Pitkiä kilometrejä - Robur Sprint 2017

Perjantai 24.2. klo 7:30. Bolt, minä, sukset, reppu ja iso laukku tavaraa kipusimme UVU-bussiksi nimettyyn autoon, joka kuljettaisi meidät toiselle puolelle Suomea kilpailemaan SM-mitaleista. Tosissaan, jännittyneenä, odotukset olosuhteista huolimatta korkealla.

Lähdimme matkaan yhdessä Uudenmaan Vetokoira Urheilijoiden Ari Rastaan ja Matti Laaksosen kanssa. Tällä pienellä tiimillä oli varmasti yksi kilpailuiden pisimmistä matkoista ajettavana. Matkaa taitettiin pysähdyksineen vajaat 11 tuntia. Juttu luisti, ideoita lenteli ja hauskaa oli!

Perillä majoituimme Boltin kanssa Halmeiden hotellihuoneessa (koska joku ei ollut osannut miettiä majoituksiaan ajoissa....) Seuraavan aamun kisa jännitti kovasti, erityisesti muuttuneet sää olosuhteet. Suksien huolto toteutettiin taas yhteistyössä Hyvinkään Stadiumin kanssa! 100% paremmat onnistumis mahdollisuudet voitelun suhteen kun suosiolla jätän muiden tehtäväksi. Voiteet laitettiin pohjaan torstaina sääennusteiden perusteella. Kauhulla kuitenkin sai katsella kun ennustusten pakkasarviot vain kiristyivät aste asteelta, lopputulos kisa-aamuna olikin juuri sitä mitä pelättiin... Liian kylmä ja taas jäätiin muille suksiaan testaileville useita metrejä. Ja koska meikäläisen kisasuksi valikoima sisältää yhden upean Rossignolin uutuutta hohtavan parin, sekä noin viisi vuotta vanhat Fischerit joiden pohjista näkee, että treenattu on milloin missäkin (polut ja kävelytiet kivineen sekä etelän roskaiset ladut) ei vaihtoehtoja ollut pahemmin. Suksi testistä jäi lähinnä paha mieli.

Boltin tassu ongelmat Liepeen kisan jälkeen jatkuivat aina kisaa edeltäneelle viikolle. Tasan viikko ennen kisaa vedettiin riskit minimiin ja käytiin lenkit kiltisti hihnassa. Ei vetoja, ei palloleikkejä, ei mitään. Bolt oli virtaa täynnä ja tassu saatu sellaiseen kuntoon että uskalsin startti viivalle, tossut jalassa tosin. Tossut olivat viimehetken hankinta Hyvinkään ainoasta kunnollisia vetourheilu välineitä tarjoavasta eläinliikkestä (Salamanteri <3). Luotto Non-stoppeja ei löytynyt, mutta kun tossupaketissa oli Norjan lipun kuva ja maininta vetourheiluista, päätyivät ne meidän matkaan. Etu tassuissa uudet tossut, takatassuissa laina tossut (non-stop).

Tassu viikoa ennen starttia

Vakio välineet tassuhuoltoon (ehkä vähän turkinkin)

Naiset A Naru

Jännitti. Startattiin. Kovaa ja suhteellisen tyylikkäästi (ehkä? :D ). Lähtö oli pitkään nousuun ja homma tuntui ihan hyvältä suksien luistosta huolimatta. Ensimmäisen mäen päällä, tasaisella alkoi tuntumaan kummalliselta ja aloin kiinnittämään Boltin juoksuun huomiota. Koira juoksi "ilmavasti". Kuulostaa terminä hyvältä, mutta kun normaali kisameininki on tuhatta ja sataa eteenpäin korvat takana ja askel pitkänä, niin ei ihan kaikki täsmännyt. Nyt saatiin askeliin enenmpi korkeutta kuin pituutta. Erityisesti alamäkiin. Ylämäissä vauhti hiipui valtavasti ja ei ollut toivoakaan, että olisi pystynyt pitämään oman hiihdon wassulla (varmasti vaikutusta myös suksilla).

Jo ensimmäisen kierroksen alkupuolella nähtiin perään lähtenyt Hanna Kaipiainen. Kierroksen loppupuolella tulivat Kekkosen kanssa kovaa ohi. Ohitus meni hyvin vaikka Kekkoselle kisauran ensimmäinen ja ei Bolttiakaan monesti ollut kukaan muu ohittanut. Tässä kohtaa kilpailua masensi erittäin vahvasti. Laskeskelin vauhtiamme ja harkitsin vakavasti keskeyttämistä maalialueen ohituksen kohdalla. Jokin päässä kuitenkin sai jatkamaan toiselle tuskien kierrokselle. Päätös oli kaikin puolin väärä. Boltin juoksu muuttui kehnommaksi joka metriltä. Teki pahaa juoksuttaa poikaa, mutta ympäri ei tässä kohtaa enää voitu kääntyä. Alamäet poika juoksi loikkien, ylämäet käveltiin, tasaista ei pahemmin reitiltä löytynyt. Hengailtiin ja nautittiin aurinkoisista maisemista. Minä keskityin hiihtotekniikan harjoitteluun (SM-laduilla, kyllä :D )

Kuva: Tanja Loukusa

Kuva: Tanja Loukusa

Maaliin asti selvittiin, ja kyllä sai purra hammasta ettei itku tullut. Pettymys oli valtava. Ensinnäkin täydellisen epäonnistuneeseen suoritukseen, toiseksi oman harkintakyvyn täydelliseen pettämiseen. Tällä 9 vuoden valjakkohiihto kokemuksella olisi jo pitänyt oppia missä kohtaa on aika jättää leikki kesken. Vaikka olisi ollut ensimmäinen keskeytetty kisa ikinä, olisi siihen pitänyt pystyä. Boltti oli puhki ja minä aivan rikki. Hanskat heitetty hankeen jo seuraavan päivän kilpailun osalta. Jos koira on kipeä, ei radalle startata. Tassujen tarkastuksessa löytyi kuitenkin se kaikkein ikävin uutinen. Uudet, oudon merkkiset tossut olivat pakkasessa keränneet kosteutta itseensä ja jäätyneet Boltin anturoihin kiinni!! Jäästä kovat pohjat anturan alla, eivät mitenkään voineet olla mukavat. Non-stopit takatassuissa olivat toimineet kuitenkin moitteettomasti. Missään kohtaa kisan aikana ei ollut meikäläisen päähän pälkähtänyt pysähtyä ja tarkastaa että voisiko vaikka tossuissa olla vikaa... Vähemmän aikaa siinä olisi turhautunut kuin hiihtelyssä. Suomen mestari (ja maailman mestari) Maija Nivalasta jäätiin hurjat 6minuuttia.

Loppupäivä kului valjakoita handlaillessa, pitsaa syödessä ja Boltin parhaan mahdollisen palautuksen varmistamisessa. Vaikka starttaus päätös sunnuntaille oli vielä täysin auki tehtiin parhaamme, että se olisi edes teoriassa mahdollista.

Naiset A Yhdistetty

Minun suosikki ja samalla inhokki laji! Kaksi starttia yhdistetyssä aiemmin takana, ja vaikka sijoitukset ovat tähän mennessä olleet aina viimeisenä ja ajallisesti kaukana kärjestä, on parhaat valjakkohiihto tarinat juurikin näistä starteista! Pulkan kanssa oma fiilis on kömpelö ja hidas, mutta yhteislähdön tuoma fiilis on jotain aivan mahtavaa! Ja niinhän siinä kävi että startti viivalta itsemme löysimme! Boltti oli aivan täpinöissään, joten suurempia traumoja lauantain räpellyksestä ei jäänyt. Starttasimme reunasta, vieressämme Maria Viitahalme. Lähtö meillä meni lähes täydellisesti! Kovaa startattiin, Boltti huutaen juostessa. Vierestä Maria meni nurin ja taisi kaatuessaan kolahtaa meidän pulkkaan (adrenaliini ryöpyssäni en edes huomannut, mutta videolla näytti hiukan siltä).

Yhteislähtö, me vasemmassa laidassa! Kuva: Tanja Loukusa

Vaihtoon laskemassa! Kuva Tanja Loukusa

Lumi pöllyten <3 Kuva: Tanja Loukusa

Starttilatujen päädyssä oltiin kolmantena. Tämä näky hämmensi niin pahasti, että suusta taisi päästä ihmettelevä huudahdus että mitäs me täällä tehdään :D Eikä siinä mennytkään kuin muutama sekunti kun Marika ja Hanna olivat jo rinnalla. Ohitus tilanteessa Boltti astui Marikan pulkan päälle ja kompuroi hiukan. Samassa rytäkässä kaadoimme pulkan, jota sai hiukan säätää taas kuntoon. Matka jatkui Hannan ja kisaan mukaan selvinneen Marian kanssa. Bolt juoksi hyvin! Keskittyneesti eteen, puhtaasti ja  välittämättä muista. Jo suhteellisen alussa Hannan koira Topi irtosi vyöltä ja jatkoi matkaa omillaan, ei kuitenkaan kauas. Jäimme Boltin kanssa hiukan pussiin Hannan taakse, mutta pienellä kuokka-pujottelu suorituksella selvittiin, eikä Topikaan lähtenyt siinä meidän mukaan. Maria pääsi rytäkästä nopeammin irti, joten lähdettiin takaa-ajoon. Näköetäisyydellä pysyttiin hyvä hetki, mutta kisan tiukimman alamäki-ässä mutka koitui meidän seuraavaksi ongelmaksi. Jo aavistuksen jäinen jyrkkä mäki oli liikaa meille. Bolt juoksi minkä jaloistaan pääsi, minä koitin jarruttaa pulkkaa parhaani mukaan, mutta kun oma paino on vain hiukan päälle tuplat pulkkaan nähden ei fysiikan lait olleet meidän puolella. Yhteen nippuun siis päädyimme kaikki kolme. Koira, pulkka ja minä suksilla. Pysähdys, pulkka pystyyn, solmut auki ja menoksi. Bolt jaksoi vielä hyvin ja veti kuin juna. Omat jalat alkoivat hiukan painaa edellisen päivän jäljiltä. Tämä kostautui taas aivan tasaisella pätkällä (stadion alueella missä mahdollisimman paljon yleisöä). Komea pannutus hankeen... Viimeinen jyrkkä ylös, Mariaa saavutettiin tässä! Vaihtoalueella tuhlautui aivan liikaa aikaa, mutta vaihdostä lähdettiin tuhatta ja sataa takaa-ajoon. Hetken tuntui siltä, että saatettaisiin olla vielä kisassa mukana. Tässä kohtaa kuitenkin alkoi Boltillakin jo jalat painaa. Treenikilometrejä vieläkin aivan liian vähän. Maria meni menojaan, me jatkoimme omaa suoritusta. Hanna pysyi takana ja maaliin saavuttiin. Tänään hymyiltiin! Selvittiin :D

Naru osuutta. Kuva: Tanja Loukusa

Poju hymyilee kameralle :D Kuva: Tanja Loukusa

Kärjestä jäätiin taas se kuusi minuuttia, mutta nyt suoritukseen pystyi olemaan jo tyytyväinen! Jos lauantain kisan olisin tajunnut jättää kesken, olisi voimat ehkä riittäneet kunnolla loppuun asti! Paljon jos/ehkä skenaarioita, mutta ensi vuonna taas pari kokemusta viisaampana.

Hienot kisat, upeat baanat (ainakin tarpeeksi leveät!) ja mikä mahtavinta taas parasta mahdollista vetourheiluporukan meininkiä! Onnea kisakumppaneille upeista hiihdoista! Ja tottakai kaikille SM-mitalisteille. Kiitos kisajärjestäjälle, Jadelle ja Villelle majoituspaikasta sekä kaikista eniten vielä Ari ja Matti (meidän UVU team!) matkaseurasta, Matille Boltin tassuhuollosta sekä Arille valjaiden ja pulkan lainaamisesta!

Minä, Bolt ja Riemu annoimme kaikkemme!

3 kilpailua

Kolme kilpailua on Bolt juossut viimeisimpien kuulumisten jälkeen. Kaksi hiihdettyä kisaa minulla. Tästä lyhyt yhteenveto viimeaikojen hurjasteluista :)

Lapinlahden SM sprintti 140117

Reissu, joka oli mielettömän hauska ja piristävä! Samalla rankka ja uuvuttava. Jasmin ja Jade tekivät reissusta huikean, kun pääsimme viettämään pitkästä aikaa aikaa yhdessä oikein kunnolla! Väsyttävät osuudet painottuivat kisajännityksen määrään.

Starttasin yksissä kilpailuissa yhteensä neljä kertaa, joista kaksi yhteislähtönä. Boltilla alkuerät ja finaali, Popolla alkuerät ja välierät. Tiukka aikataulu ja jatkuva koiran vaihtelu stressasivat enemmän kuin osasin aavistakkaan, mutta kunnialla selvittiin sotkusta.

Popon kanssa kilpailu oli ensimmäinen ikinä ja siihen nähden se meni oikein kivasti! Veti koko matkan, vaikka itselle vauhti olikin seisojan jälkeen todella hitaan tuntuista :D Selvittiin mukavalle lähtöpaikalle välieriin, jossa tavoitteena oli saada puhdas suoritus ja koittaa olla päästämättä kärkeä mahdottoman kauas. Tämä piti! Tultiin erämme viimeisinä maaliin eikä finaaliin päästy, mutta tyttö teki hyvin töitä ja veti selkeästi rataa pitkin ilman turhia haahuiluita edes ylämäissä!

Popon kanssa maalissa <3 Kuva: Jade Halme

Boltin kanssa sijoituttiin alkuerien ajan perusteella kolmanneksi, vain muutaman sekunnin erolla kärkeen! Päästiin siis starttaamaan oikein kivoista asemista yhteislähdössä viiden muun seisojan kanssa. Lähtötilanne itsessään oli kuitenkin meidän kisan isoin kompastuskivi. Harjoituksia ei ollut taustalla läheskään tarpeeksi, joten minun oma suksi lipsahti ladulta, jolloin hiihtoasento meni niin epäergonomiseksi, ettei sauva työskentelystä tullut yhtään mitään. Jäätiin terävimmästä kärjestä reilusti, mutta ensimmäiseen mutkaan tultiin taistellen kolmannesta sijasta. Tiukkaa taistoa mentiin ensimmäiset kurvit Emilia Soudunsaaren ja Muikun kanssa. Bolt toimi tilanteessa kuitenkin erinomaisesti, ja päästiin mäkeen edelle. Hitaasti näytti edellä kiitävän Marian ja Kristan selkien lähenevän. Samaten alamäissä. Mäkisen osuuden jälkeen lopun tasaisella totesin etten saisi eroa mitenkään enää kiinni, joten keskityin pitämään Emilian takana jotta ei päästettäisi kaikkia mitaleita karkuun. Tämä onnistui ja Bolt nappasi ensimmäisen Sprintti SM mitalin! Tänä vuonna pronssisen :) Eikä me huonoille hävitty, eikä edes montaa sekuntia! Onnea Maria ja Krista!

Kuva: Jade Halme

Lieksan SM esikisa 290117

Tätä kilpailua en itse hiihtänyt, en ollut edes kisapaikalla, saati samalla mantereella. Bolt majaili Kanadan matkani ajan Kai Immosen luona, ja pääsi tuona aikana kisaamaan oikein isojen miesten sarjaan! Kaitsu ja Bolt tekivät uskomattoman suorituksen Lieksan mäkisissä maastoissa voittaen luokkansa (miehet A 10km) aivan ylivoimaisesti!!!

Jotain tämän suuntaista osasin kyllä aavistella kun sovittiin, että pojat lähtevät kisaamaan, mutta silti tulos oli huikea yllätys. Kaitsu erinomaisena hiihtäjänä pääsi ottamaan kaiken irti Boltin hurjasta maksiminopeudesta. Yllättävä tulos oli lähinnä taustalla olleiden treenien vähäisen määrän takia. Boltin valjastuskerrat pystyi edelleen ennen kilpailua laskemaan kahden käden sormilla. Pisin veto näistäkin oli ollut 2km. Hyvin poika oli kuitenkin kuulemma jaksanut!! On se super <3


Liepeen koirahiihto 050217

Erittäin extempore kilpailu, johon meillä ei pitänyt olla mahdollisuutta osallistua töiden takia. Viime hetkellä selvinnyt pakkoloma piti kuitenkin käyttää jotenkin hyödyksi, joten lähdimme sinne missä on lunta ja hyvät baanat ja lupa mennä kovaa! Liepeelle siis!  Kisajärjestäjät ottivat vielä mattimyöhäisen mukaan kisaan, ja Ari nappasi autottoman nuoren kyytiin.

Vielä viimehetkellä tuli tieto kisan pituuden pienestä muuttumisesta 10 km kilpailuista 12km matkaksi. Pisin kilpailu siis minulle ja Boltille ikinä. Eikä niitä treenikilometrejä vieläkään alla pahemmin... Hyvät juotot ja luotto koiraan antoivat rohkeutta lähteä radalle.

Hyvinhän se olisi mennyt jos minä olisin oppinut kymmenistä aiemmista virheistäni ja jättänyt sukseni huoltamatta itse :DD Aivan kauheaa liisteriä oli suksen pohjat... Oli hauskaa katsella kun muut kehuivat loistavaa luistoa ja lentokeliä, kun itsellä ei liukunut edes alamäissä (ja kyllä olen varma että se oli luisto-, ei pito-, voidetta mitä sinne pohjaan laitoin :D )

Radalle lähdettiin ja kyllähän se tuntui siltä, että kyllähän se kulkee! Bolt veti aivan loistavasti! Koko 12km matkalla ei ravattu kertaakaan, vaikka jyrkkää mäkeä löytyi! Pojun taakka oli reilusti suurempi kuin normaalisti, kun vetoliina oli loivissa alamäissäkin aivan kireällä, tein minä perässä aivan mitä tahansa... Ensimmäinen 7,5km meni paremmin  kuin pystyin kuvitella ( tässä kohtaa lähdettiin toiselle kierrokselle), jonka jälkeen vauhti tasoittui hiukan. Hiihdeltiin perälenkki uudelleen ja alettiin saavuttamaan edelle lähtenyttä. Kahteen viimeiseen alamäkeen ei koira enää oikein irronnut ja lopun (noin 1,5km) tasainen osuus mentiin aivan liisterissä... Ihmettelin kun ei koira lähde kirittämään millään vaikka oli selkeä näköyhteys edellämenijöihin. Maalissa kuitenkin selvisi että karkealla lumella oli pojulta auennut kahdesta varpaasta anturat :( ihmekös kun ei juossut...

Kuva: Ari Hyvönen

Tehtiin parhaamme, mutta kyllä se silti korpesi valtavasti kun yli kaksi minuuttia kovempaa oli kärki tullut!! Neljänneksi jäätiin, mutta saatiin se tärkein mitä lähdettiin hakemaan, eli hiihtotreenit lumella :)

Ja sitten pari sanaa siitä mun Montrealin seikkailusta? Hurjan kiva paikka, minä tykkäsin meiningistä!! Matkat oli raskaat, mutta kyllä kannatti reissu! MM-kisoja en päässyt katsomaan sitten kuitenkaan, mutta ei sitten loppujenlopuksi hirmuisesti siinä painanut, kun oli kaikkea muutakin kivaa tekemistä :)

2017

2017 on meille tärkeä vuosi. Bolt alkaa olla oikeasti kypsä koira ja todella valmis kisaradoille. Minäkin viimeinkin kaikissa luokissa siirtynyt aikuisten puolelle. On siis aika alkaa laittamaan Suomen top valjakkourheilijat listaa uusiksi.

Moni asia on viime päivityksistä jälleen muuttunut. Isoimpana muutoksena ehdottomasti muutto. Jälleen. Seitsemäs koti puolentoista vuoden sisään. Nyt ajatuksena rauhottua todella, saataisiin minä ja Bolt molemmat jotain järkeä tähän jatkuvaan juoksemiseen. Muuton myötä pikku perheemme kasvoi yhdellä ja koti on nykyään taas Hyvinkäällä. Tällä kertaa aivan keskustassa, josta kuitenkin lyhyt matka metsiin juoksemaan. Oma työmatka lyheni nyt 200metriin, koulumatka tosin piteni, joskin ajallisesti pysyi samana. Julkisilla kulkeminen on nyt iso osa elämää, sekä koiran kanssa että ilman. Auto lähti syksyllä, nyt ollaan menty lähinnä laina-autojen ja kimppakyytien varassa. Kilpailureissut vaikeutuu huomattavasti, mutta jostain on opiskelijan tingittävä.

Viime syksy ja nyt joulun aika on ollut minulle itselle turhankin stressaavaa. Oma jaksaminen on ollut aivan kateissa. Koulu ollut listalla ykkösenä, siitä sitten töihin ja loppu aika kulunutkin itseä treenatessa, koiran kanssa touhutessa tai nukkuessa. Mihinkään ylimääräiseen ei ole aikaa eikä energiaa riittänyt mitenkään. Kroppa ja mieli ovat loman tarpeessa, joten äkkilähtö kauas pois tuli kuin tilauksesta. Viikko sitten yöllä kukkuessa heräsi idea tutkailla lentolippuja. NewYork reissu edes takaisin 336€ lähti tilaukseen samantien. Nykkiin en kuitenkaan jää yksin seikkailemaan, vaan koitan löytää tieni Montrealiin Väinön ja Väinön perheen luokse. Ajoitus osui nappiin ja töistä ansaittu palkallinen talviloma sai arvoisensa käyttötarkoituksen. Tässä tapauksessa ajoitus oli vieläpä niinkin täydellinen, että valjakkourheilun MM-kilpailut ovat juurikin minun reissun aikaan ja vieläpä Kanadassa, "vain" kuuden tunnin ajomatkan päässä majapaikasta. Päivä reissu kisoja katsomaan olisi siis ohjelmassa. Myös elokuulle tiedossa viikon reissu lämpöiseen. Ehkäpä näillä jaksaa taas painaa pää kolmantena jalkana.

2016 huippuhetkiä <3

2016 oli upea vuosi kaiken kaikkiaan. Elämäni parhaimpia. Omassa elämässä koko vuosi ensimmäisestä päivästä viimeiseen maailman ihanimman ihmisen tyttöystävänä, uusi koulu ja hurjasti uusia ystäviä, lisäksi pari muuttoa, puhjennut keuhko, tatuointi ja vuoden verran lisää elämänkokemusta. Boltin kanssa kisauran aloitus, kolme SM-mitalia suksilla, EM-kilpailut, syksyllä tositoimiin sulanmaan kisoissa, koirapyöräilyn SM pronssi mitali sekä 7 ihanaa pientä mini Bolttia.

2017 starttaa todella valjakkourheilun saralta ylihuomenna. SPKL:n Spritin SM kilpailut korkkaavat kisakauden Lapinlahdella. Kova tasoinen kisa tulossa, jossa kilpaillaan Boltin kanssa lähinnä pojun sisaruksia vastaan. Samassa luokassa kilpailevat saman pentueen Ralli ja Rilla, sekä Boltin puolisisaruksista Slatan ja Hely! Lisäksi luokassa kilpailee muutama muukin kova nimi! Meidän ensimmäinen sprintti kilpailu, eikä minkäänlaista ajatusta, että miten se voisi mennä... Toivottavasti mahdollisimman hyvin :)

Ihanaa vuotta 2017 ja paljon kireitä liinoja kaikille <3

Lunta odotellessa

Talvikausi on starttailtu ilman lunta. On kyllä kylmää, ja hurjan jäistä, mutta se tärkein puuttuu edelleen. Ehkä kohta... ehkä.

Lumettomassa etelässä ollaan käytetty nyt runsaasti mielikuvitusta, ettei anneta pohjoisen ihmisille vielä ihan hirmuisaa etumatkaa. Vetohiihtokertojen määrä on edelleen siellä huimassa kahdessa. Vapaana juoksuttelua on kilometritolkulla sekä Boltilla, että minulla :))

Viimeisen viikon suosikiksi on löytynyt taas jälleen kerran Tuusulan järven jää! Aivan täydellinen paikka luisteluun! Minä luistimilla ja koirat juosten ollaan nyt pariin kertaan käyty liikkumassa. Aluksi jännitti jään kestävyys, sitten liukkaus. Itsellä on kyllä hyvä luistella, mutta koirat joutuvat keskittymään täysillä pystyssä pysymiseen. Torstain lenkillä mentiin Popon ja Boltin kanssa, ja ei se liukkaus hirmuisesti Bolttia tuntunut häiritsevän. Hirmuinen vauhti päällä joka suuntaan. Popo tyytyi hölkkäämään vieressä. Erityisesti nyt maanantain lenkillä, kun uskalsin jo luottaa jäähän tuli kiinnitettyä huomiota Boltin liikkumiseen. Kehonhallinta tuolla otuksella on kyllä jotain aivan mieletöntä!! Kiihdytykset ja jarrutukset hiukan hupsun näköisiä, mutta muuten painoi menemään aivan kuin vakaalla pohjalla. Kiitolaukassakin askel pysyi puhtaana eikä vauhti hidastunut edes loppulenkistä, vaikka matkaa kertyi noin 15km.

Jäälenkkeilyn lisäksi ollaan hyödynnetty kummallisia kouluaikoja, ja päästy liikkumaan poikkeuksellisen paljon valoisalla! Tiistain ohjelmassa oli hiihtelyä Hyvinkään tykkilumiladulla ja sen perään jäähdyttely hölkkälenkki metsässä Bolt vapaana sinkoillen! Aivan parasta <3

winter vibes

Syksy loppui lyhyeen, kun talvi ja lumikaaos saapuivat Etelä-Suomeen pari kuukautta totuttua aiemmin! Koskaan ennen en ole päässyt hiihtämään luonnonlumella  marraskuussa. Harvemmin edes joulukuussa. Tänä vuonna on hiihdetty jo nyt! Samoin kahlattu lumessa, paleltu ja ostettu koiralle toppahaalari. Talvi siis todellakin tulee!

Tämä iloinen yllätys talven kiirehtimisessä sai aikaan valtavan muutoksen omassa treenimotivaatiossa! Tällä viikolla olen tehnyt kaikkea. Salilla viihtynyt tunteja päivien aikana, uimassakin kävin kertaalleen ja sitten siellä hiihtämässä!! Salilla käymisestä on muodostunut viimeaikoina oikea addiktio. Musiikit korviin ja menoksi! Olen oppinut rakastamaan salin ilmapiiriä ja sitä yksin omassa kuplassa tekemistä. Maailman kirjat on sekaisin pahasti kun minä juoksen!  Koko elämäni olen vihannut juoksemista ja pitänyt itseäni siinä aivan surkeana! Nyt kuitenkin 40minuuttia hujahti hetkessä juoksumatolla lumisadetta ikkunasta tuijotellen. Perään vielä rääkkäystä koko loppukropalle.  Hikisenä treenin jälkeen fiilis on mitä mahtavin! Kisojen koittaessa on habaa millä iskuttaa mäkiä ylös ja kovaa :D

Tämän viikon kohokohta oli kuitenkin sukset, hiihtäminen ja sen luoma huikea fiilis! Lauantai aamuna Tuusulan ensimmäisillä latupohjilla lähdin hakemaan tuntumaa suksiin. Ensimmäisen kahden hiihtometrin jälkeen pannutin naamalleni hankeen. Kroppa oli unohtanut kokonaan miten sen tulisi toimia suksen päällä :D Pari kilometriä siinä meni, että sain potkun kulkemaan. Suksi luisti hyvin, ladulla oli tilaa ja keli oli loistava. Lenkit olivat itselleni uusia, ja ladut todella epätasaisia vielä, joten pitkään en viitsinyt räpistellä. 6,5km matkan poukkoilin ristiin rastiin ja hauskaa oli! Viime kauden yllättävä keskeytyminen ei harmittanut enää niin hirmuisen paljon, kun nyt pääsi jo näin aikaisin hiihtelemään. Aivan huikeat fiilikset! Ainoa vielä enemmän odotettu on ladulle pääsy koiran kanssa! Bolt on myös kovin malttamaton tämän suhteen!

Koti talliin saatiin talven treeneihin myös pientä välinepäivitystä! Kickspark odottaa ensimmäistä ajoa ja upouudet sukset ovat matkalla! Fiilis kauden suhteen on aivan huipussa. Nyt toivotaan vain että tämä talvi ei katoa aivan kokonaan, vaan saataisiin pitää hurjan pitkä hiihtokausi! Motivaatiota, välineitä ja koiria treenattavaksi löytyy vaikka kuinka paljon!

Täysin ollaan siis jo suuntaamassa talven kilpailuihin. Nyt piti olla matkalla Britteihin EM-kilpailuihin, mutta jos totta puhutaan niin paljon mieluummin hiihdän kotisuomessa kuin räpiköin Brittiläisessä mutarännissä. Niille reippaille, jotka sinne mutaränniin suuntaavat toivotan valtavasti onnea kilpailuihin!!

Ohkolan syyskisat 2016

Syksyn viimeinen kilpailu (paitsi niille muutamille onnekkaille jotka suuntaavat vielä Englantiin). Eli siis minun ja Boltin viimoinen kilpailu sulallamaalla. Kausi oli hyvä päättää kotikisoihin tutulla radalla, tutun porukan kanssa yhdessä kisaa järjestellen.

Tänä vuonna tosiaan Ohkolan perinteiset L-SVU:n syysajot muuttuivat Uudenmaan VetokoiraUrheilijoiden järjestämäksi Ohkolan syyskisoiksi! Hyvä ja toimiva paikka kilpailuille oli mitä mainioin pohja UVU:n ensimmäisiin virallisiin kilpailuihin. Minun virkani kilpailuissa oli toimia kuuluttajana! Oli huisin hauskaa päästä heti ensimmäisenä käsiksi uunituoreisiin tuloksiin (suoraan UVU:n online tulospalvelusta), ja päästä kertomaan koko kansalle, että miten kovaa sieltä radalta oikein tultiin ! Kuulutteluiden ohessa oli tarkoitus kilpailla DS2 ja DS1 luokissa. Viimehetkellä kahden koiran kärry luokasta tipautettiin minun nimi pois sairastumisen vuoksi. Yhdellä koiralla eli omalla rakkaalla Boltillani kilpailin DS1 luokan.

© Auli Liimatta

Joensuun SM-kilpailuissa hävisin SM-kultaa vieneelle Petri Kiiskelle yli minuutin. Tätä eroa oli tavoite kuroa pienemmäksi, kun me molemmat asetuimme starttiviivalle Ohkolassa. Startissa Bolt tuntui olevan jotenkin aivan extra täpinöissään. Viimeisin veto oli tehty kaksi viikkoa sitten Jämillä, joten ehkä oli syytäkin olla innoissaan. Lähtö oli loistava! Radan ensimmäisissä mutkissa vauhti tuntui kovemmalta kuin koskaan ennen kickbikella. Saattoi pitkälti johtua siitä että minä uskalsin vihdoin ajaa!!! Tiesin tasantarkkaan minne rata kääntyy ja millaista pohjaa on mutkissa, joten pahemmin ei tarvinnut varoa. Fiilis oli mahtava kun kesken suorituksen tajusin että en ole koskenut jarruun ennen kuin vasta lampien keskellä menevässä ässä mutkissa (noin 3km kohdalla). Vaikka vauhti tuntui mutkissa kovemmalta kuin ennen, ei se mitään päätä huimaavaa ollut. Rata oli hurjan pehmeä ja imutti pyörää pahasti. Kovaa tehtiin Boltin kanssa molemmat töitä, mutta silti tuntui että omassa potkussa ei ole ihan sitä kaikkea tarvittavaa voimaa. Maaliin tultiin taas kaikkemme antaneina (tällä kertaa en kuitenkaan tipahtanut jaloiltani). Eteen lähteneet Pete ja Maria olivat tulleet kovempaa, mutta ei sentään minuutteja tällä kertaa!!! Ja kukaan takaa tullut ei tullut meitä kovempaa!! Jälleen oltiin kolmansia :) ja "vain" 25sekunnin erolla hallitsevaan Suomen Mestariin!

Kuva Joensuun SM kilpailuista, jossa ajaminen reilusti eilistä epävarmempaa... © Annaleena Ylitalo

Oman suorituksen jälkeen oli aika palata kuuluttajan rooliin. Hiukan oli kummallista kuulutella omiakin tuloksia kaikkien kuultavaksi. Kisaajia Ohkolassa oli aivan kirkkaasti ennätysmäärä ja kuulemma yleisöäkin! Vauhtia siis riitti koko päiväksi, etenkin kun kilpailun yhteydessä järjestettiin arktisten rekikoirien REK-koe. Viimeinen lähtö koko päivänä oli vasta 16:23. Kilpailupaikalla tuntui että ehti kyllä ennätysmäärän asioita tekemään ! Kuuluttajan tehtävien, oman kisan lisäksi ehdin keskustelemaan paljon Boltin pentujen tulevien omistajien kanssa sekä rapsuttelemaan ensimmäisenä kotiutunutta Ryyppy pentua! Pieni ja rohkea palleroinen oli oikein reipas hurjan kisahälinän keskellä.

Myös Niklas kilpaili jälleen! Kodan kanssa osallistuivat kickbiken 10-13 vuotiaiden luokkaan. Matkaa radalla 900metriä, eli aika sopivasti raskaalla reitillä vanhuskoiralle ja aloittelevalle nuorelle. Aika ylpeä olen pikkuveljestä kun ei Kodalta hirmuisesti vetoapua enää saa ja silti jaksavat painaa kovaa! Tällä kertaa sijoitus jaettu toinen sija!

© Auli Liimatta

© Auli Liimatta

Kilpailupäivä oli valtavan pitkä ja ulkona oli jo hurjan kylmä, mutta aivan huippupäivä taas jälleen kerran! Kisajärjestelyt toimivat ja täytyy kyllä kehua meidän UVU:a!!! Aivan mieletöntä että jengi saa tuon tasoisen tapahtuman aikaiseksi ilman mitään aiempaa kokemusta! Talkoolaisena oli hyvä olla! Meininki oli rentoa, ja todella tuntui että sitä omaa, kuitenkin suhteellisen pientä panosta kilpailun eteen arvostettiin todella. Myös kisaajan näkökulmasta homma toimi! Rata oli hyvin merkattu ja pehmeydestä huolimatta edelleen yksi omista suosikeistani koko Suomessa! Tulospalvelu toimi ilman sen suurempia bugeja tai viiveitä. Kaikki osasivat hommansa ja tiesivät mitä tekevät! Apua sai aina kun sitä tarvitsi, sekä kilpakumppaneilta että järjestäjiltä (vetoliinasta kiitos Hennalle ja  Matille kiitos lähetysavusta!! )

Ja erikseen haluan vielä kehua kilpailun palkintoja ja sponsoreita!! Kilpailuista lähti mukaan jo pelkästään ilmoittautumalla yli kuukaudeksi Magnesiumit (Kiitos MagneCit!!). Palkinnoksi vielä vähän lisää. Palkinnot olivat muutenkin runsaat ja mikä tärkeintä käytännölliset! Tärkeitä lisäravinteita, voiteita, palautusjuomajauheita, vähän herkkuja koiralle sekä punkkirauta! Lastenluokissa palkittiin pieniä innokkaita myös mitaleilla ja pokaaleilla! Paikan päällä oli myös runsaasti myyjiä, joten eiköhän jokainen, jonka teki vähänkään mieli shoppailla löytänyt jotakin! Aivan huippua!

Nyt on aika vetäytyä pienelle vetotauolle ja alkaa panostaa pikkuhiljaa talveen suuntaaviin treeneihin! Silloin mennään taas kovaa! Kiitos tästä kaudesta <3

Jämin SM menestys

Jos edellinen SM oli fiasko, niin tämän kertainen hiukan lohdutti! Jämille suunnattiin lauantai aamuna neljän tunnin yöunilla ja erittäin viimetingassa. Aamupalan juoksin Pirkkalan ABCltä noin seitsemässä minuutissa. Vielä jäi kuitenkin huimat kolme minuuttia pelivaraa ennen ajajien kokousta.  Todella tyylikäs saapuminen siis... Kaiken kruunasi vielä Bolt joka päätti tyhjentää suolensa toimisto teltan eteen kesken rataselostuksen... Noooh eipä tuo mitään. Muuten oli kaikinpuolin rauhallinen olo (not....). Bolttia juoksuteltiin ja tikutettiin oikein urakalla, jotta jaksaisi poika juosta edellisen päivän ruokintamokasta huolimatta. Ahmattipossu oli syönyt tyytyväisenä kahdesti täydet ateriat kun kotiväki oli niitä tarjonnut tietämättä, että koira oli jo ruokittu.

Startti läheni ja todettiin että lainapyörään ei olekkaan lukkopolkimia. Tasoitus kilpakumppaneille olisi ollut aikamoinen ilman niitä, joten ei muuta kuin uuden pyörän metsästykseen. Onneksi Jonna Lipponen saapui pelastamaan meidän kisan! Upouudella (superhienolla!!!) pyörällä päästiin starttaamaan. Lisäluksusta loi Kainpon uusi Race Pro adapteri! Lähtöönkin löytyi kaksi händleriä kun Patrik ja Jasmin Köcher tulivat molemmat auttamaan! Pate tutulla paikalla pyörän pitelijänä ja Jasmin roikkui Boltissa.  Lähtö oli lähes tyylikäs!

© Kimmo Virkki

Kisan ensimmäiset kilometrit menivät nopeasti ja pimeästi. Vauhti oli hirmuinen ja näkyvyys nolla. Pelkät ajolasit eivät paljoa suojanneet Boltin tassuista lentäneeltä hiekalta. Kutosen lenkille kääntyessä oli vauhti rauhoittunut sen verran että uskalsin alkaa availemaan silmiä. Tiukkoihin mutkiin menin turhan varovaisesti ja aivan surkeilla ajolinjoilla. Tämä vei suoritukselta ikävästi tehoja, kun jokaisen mutkan jälkeen joutui kiihdyttämään hurjasti. Kutosen lenkki tuntui muutenkin hurjan pitkältä. Ensimmäinen kisani tuolla matkalla, ja tajusin siinä polkiessani, että olisihan sen radan voinut käydä kiertämässä ennen kisaa. Voimien jakaminen koko matkalle epäonnistui totaalisesti ja viimeiset puolitoista kilometriä olivat yhtä tuskaa. Ääni takaraivossa kuitenkin ruoski jatkamaan. Tässä kisassa mentäisiin täysillä jokainen metri. Jämin pitkä ja loiva (ja pehmeä) loppuylämäki meni sumussa. Viimeiset mutkat meni käytännössä ilman happea tai näkökykyä. Maaliin tullessa näin vain paljon ihmisiä ja seuraavaksi maata :D Jalat eivät kantaneet ollenkaan pariin minuuttiin ja senkin jälkeen erittäin huterasti. Onnea on kuitenkin ystävät jotka pakottavat liikkumaan, muuten olisi sunnuntain startti voinut olla suhteelllisen heikko esitys.

© Kimmo Virkki

Ajat tulivat hiukan viiveellä, ja tämä tuotti suurta jännitys tuskaa. Kolmanneksi kuitenkin itsemme taistelimme!! Kärki viiletti omia menojaan (48s edellä) eikä neloseksi polkenut Tuire ollut kaukana (12s) Boltin veljen Rallin kanssa. Mitali ylipäätään vaatisi sunnuntailta hurjaa polkemista, kirkkaampi mitali olisi vaatinut ihmeen. Tavoitteeksi sunnuntaille asetin polkea niin kovaa kuin jaloista lähtisi, jotta ei päästettäisi tätä SM-mitalia karkuun. Lisätavoitteena tottakai parantaa aikaa. Omat ajolinjat joutuivat ankaraan syyniin, samoin voimien jakaminen koko matkalle. Sopivan kokoisten vaihteiden käyttäminen oli myös to-do listalla. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi oli vuorossa sauna, venyttelyt sekä hieronta (tämä vain Boltille...).

Sunnuntai aamuna herätys oli aavistuksen pirteämpi. 9h yöunet, kunnollinen aamupala ja hiukan enempi aikaa ennen starttia tuntuivat hyvältä. Kroppa tuntui hyvältä ja koirakin oli täysin rento, ainoastaan takapuoli oli sökönä kun pyörän selkään taas hyppäsi. Olihan kyseessä jo toinen kerta pyörän selässä koko syksynä.

Kisa meni juuri niinkuin pitikin! Bolt toimi kuin kello (as always!). Itse sain parannettua omaa ajoa huomattavasti! Ajolinjat menivät juurikin sieltä mistä pitikin. Pienellä riskillä mutkiin, mäkiin täysillä  ja muuten tasaista pyöritystä. Kerran meinasin kaatua, muuten ajo oli puhdasta (ei kyllä ihan kirjaimellisesti... hiekkaa on hiuksissa vieläkin :D ). Maaliin tullessa ensimmäinen huolenaihe oli sekunttikello ja pelko siitä kuinka kovaa Tuire tulisi perästä. Sekuntteja kului ja kului juurikin tarpeeksi! SM-pronssi olisi meidän!! Jalat eivät kantaneet taaskaan, mutta nyt pysyin hiukan kauempana tajuttomuudesta. Kuusi kilometriä tuntui taas pidemmältä kuin mitä muistelin.

© Kimmo Virkki

Onnellinen. Ylpeä. Väsynyt. SM-3. 

Maailman mahtavin fiilis oli päästä seisomaan samalle palkintopallille niiden ihmisten kanssa joita olen pienestä tytöstä asti katsonut ylöspäin. Neljä vuotta sitten kilpailin ensimmäiset kilpailut juurikin koirapyöräilyssä. Siitä asti se on ollut se oma juttuni. En edes muistanut miten kivaa se olikaan! Nyt on pakko löytää uusi pyörä varastetun tilalle ja päästä takaisin tositoimiin. Ensivuonna kirkastetaan mitali?!?

Alunperin koko kauden päätavoite on ollut EM-kilpailut Briteissä. Eilisestä asti olen asiaa miettinyt ja tänään jouduin tuosta haaveesta luopumaan. Tai ei se oikeastaan ole luopumista vaan järkipäätös. Ero Suomen kärkeen oli nyt Jämillä vielä 1,28sekuntti 12km matkalla, ja mielestäni se on tässä vaiheessa aivan liikaa. Kolmessa viikossa en saa meidän nopeuksia tuolle tasolle sitten millään. Reissu Britteihin olisi myös taloudellisesti raskas, vaikka tukibudjettia olikin kerättynä jo mukavasti. Investoin nyt säästyvät rahat uusiin suksiin ja alan treenaamaan talven kisoja ajatellen. Sielläkin kilpaillaan nyt aikuisten sarjoissa, joten treenattavaa on. Sarjakortti hiihtoputkeen on jo hankittuna, sukset saapuvat ensiviikolla ja siitä lähtee. Kahden viikon päästä kilpaillaan vielä "kotikisoissa" Ohkolassa, mutta sitten saa syyskausi meidän osalta olla siinä.

Jämin viikonloppu oli jälleen kerran aivan huikea! Jo pelkästään kisapaikan tunnelma, maailman luokan radat ja pettämätön taito järjestää kilpailut tekivät reissusta sen arvoisen. Jämin kilpailut ovat joka vuosi sellaiset joita voin suositella aivan kaikille! Hyvät radat aloittaa harrastus turvallisesti, asiantuntevat järjestäjät, jotka varmasti opastavat aloittelijatkin mukaan lajiin sekä hieno fiilis kisapaikalla jos vaikka tulisi vain katselemaankin. Kiitos L-SVU jälleen kerran! Kiitosten lisäksi on ehkäpä syytä onnitella kaikkia mitalisteja! Jälleen huikea taso (niin kuin Suomessa tuppaa olemaan nykyään kaikissa kisoissa)! Eritys onnittelut tottakai Boltin kasvattajalle Samuli Nissiselle DBM luokan voitosta!

© Kimmo Virkki

Vanhus koira Koda pääsi viikonloppuna pitkästä aikaa kilpailemaan <3 Ei enää minun kanssani, vaan innokkaan pikkuveljeni Niklaksen kanssa. Parivaljakko teki hurjasti töitä, ja vaikka ei pikkukoiran vauhti riitä seisojia vastaan oli kokemus ilmeisen hyvä molemmille! Taas on Koda opettanut yhdelle nuorelle lisää mitä on olla koukussa valjakkourheiluun !

Joensuun SM fiasko!

Otsikko kuvaa meidän SM reissua kokonaisuudessaan paremmin kuin hyvin.

Itsessään kisa ei ollut se fiasko vaan kaikki muu sen ympärillä. Matka Joensuuhun ensin lykkäytyi parilla tunnilla kyytiläisten perumisten vuoksi. Perhe retki Veran ja Niklaksen kanssa vajautui yksin ajeluun, kun Niklaksen kisa peruuntui turvallisuus syistä ja Vera sattui sairastumaan. Yksin ajelu ei kuitenkaan kestänyt koko neljän ja puolen tunnin ajelua, vaan Lahdesta kyytiin hyppäsi Jade Halme. Jaden kanssa reissu jatkui hyvällä fiiliksellä, ilman ongelmia. Varkaudessa napattiin ruokaa matkaan sekä yksi ylinopeussakko.

Joensuuhun sain tiputettua Jaden siinä ennen yhdeksää illalla. Oma matkani jatkui kohti oletettua majapaikkaa. Ajoin yksin, kenttää oli huonosti siellä ja täällä. Oletettuun osoitteeseen saavuin tunnin ajettuani. Paikka oli kuitenkin keskellä metsätietä, eikä osoitteessa yhtään mitään. Hätäinen viestittely muille asukkaille. Ilmeni että navigaattori oli ohjannut minut väärän kaupungin osoitteeseen. Matkaa oikeaan paikkaan tunti ja kaksitoista minuuttia. Itketti ja väsytti. Kaasu pohjaan ja itkuinen puhelu siskolle että pitäisi hereillä. Noin kaksikymmentä kilometriä ennen perille saapumista hajosi autosta molemmat etuvalot. Pitkät valot ja sumuvalot toimivat ja pelastivat täydelliseltä matkan stopilta. Kun viimein saavuin yhdeltä yöllä perille oli helpotus valtava. Seuraavana aamuna pitäisi kisata, mutta ainoa päähän mahtuva ajatus oli uni. Bolt kapusi kainaloon, Pixeli nukkui patjan vieressä kerällä.

Aamulla heräsin jännitykseen. Liian aikaisin ja liian lyhyillä unilla. Bolt nukkui keskellä patjaa selällään, minä puoliksi tyhjenneen ilmapatjan reunalla. Koirille hyvät juotot ja Boltille aamuhölkät siskojen Micon ja Tooran kanssa. Jatkettiin vielä hetki unia, jonka jälkeen olikin aika suunnata kisapaikalle Joensuun Lykynlammelle. Jännitys alkoi tiivistymään.

Ilmoittautumiset, rataselostus, koiran juotto, radan läpi kiertäminen. Kauhun sekaiset tunteet. Rata oli kiinnostava, mukavan vaihteleva ja samalla erittäin haastava. Itselleni on tullut tavaksi kaatuilla enemmän kuin tarpeeksi ja näin radalla useammankin potentiaalisen kohdan mihin rysäyttää. Lopulta radasta jäi ensivaikutelmaa parempi fiilis. Hauska, mutta haastava rata jossa sai todella laittaa itsensä ja kaiken ajotaitonsa peliin.

© Annaleena Ylitalo

Bolt oli valmis kisaan. Hiukan takareidet kireinä automatkasta, mutta intoa täynnä. Lähtöpaikkamme ei ollut parhaimmasta päästä. Ennätyssuuren DS1 luokan loppupäässä itseämme hitaamman koirakon perään. Lähtö radalle oli Boltille tyypillisen räjähtävä, alkupää radasta pehmeää alustaa jossa sai tehdä töitä, jotta vauhti saatiin kiihtymään. Vajaan kilometrin päästä lähdöstä oli aika ensimmäisen "vuoristoradan". Hurjan jyrkkä mäki, jossa ei potkimalla ylös päässyt sitten millään. Koira veti kickbikea, minä juoksin minkä jaloistani pääsin. Mäen päältä käännyttiin jyrkästi hurjaan laskuun, jonka jälkeen pian oli edessä juuri se kohta mihin itseni kuvittelin teräsverkkoaitaan roikkumaan. Mutka alamäestä kuitenkin selvittiin, joskin ei aivan tyylipuhtaasti. Pystyssä kuitenkin pysyttiin! Seuraavaksi taas tiukka mäki, jossa juostiin edelle lähteneen ohitse. Matka jatkui aikalailla samanlaisena loppuun asti. Alamäkiin hiukan liian varovaisesti, ylämäkiin niin kovaa kuin jaloista lähti sekä mutkiin kirkuen ja "lintassa".

© Stefan Vehkoja

Maalissa olo oli kaikkensa antanut ja siltä se kuulemma näyttikin. Koiran suoritukseen sai olla todella tyytyväinen, oma ajaminen ei ollut aivan toivottua tasoa. Ajasta tai sijoituksesta ei ollut mitään tietoa vielä. Tiesin etukäteen, että jos suoritus olisi puhdas ja kaikki menisi muutenkin ns putkeen voisi olla mahdollisuus lähteä haastamaan näistä Suomen (ja samalla maailman) huippuja. Rata ei kuitenkaan ollut aivan meitä varten profiililtaan ja ajettavuudeltaan. Kaikki meni hyvin, mutta käsi kävi jarrulla liian usein ja pehmeä sekä mäkinen pohja antoi etulyöntiaseman voimakkaille koirille ja vahvoille potkijoille. Sijoitus lauantain jälkeen oli yhdeksäs, tasan minuutin erolla kisaa johtavaan Petri Kiiskeen.

© Katja Juntunen

Kisan jälkeen olo aivan puhki. Vajaa yö, kolmen viikon sairastelut, pitkä ajomatka sekä rankka kisa painoivat päälle. Ilta kului Boltin kanssa pötkötellessä ja netflixiä katsoessa. Jo ennen ilta yhdeksää oli pää tyynyssä. Herätyskellon soimiseen aikaa ruhtinaalliset 12 tuntia. Aamulla kämpän siivous, pakkaus ja suunta takaisin Lykynlammelle. Kisapäivä nro kaksi sujui saman kaavan mukaan. Kuten myös itse kilpailu. Tein tiukkaa analyysiä kisan kulusta lauantailta ja uskalsin lähteä tavoittelemaan ajan parantamista. Boltin ensimmäinen kahden päivän kisa, joten tuntui hassulta lähteä parantamaan aikaa. Kisasuoritus sujui lähes prikulleen lauantain tapaan. Ajolinjoissa pientä hienosäätöä, joilla säästettiin joitain sekunteja. Ylämäissä aikaa kuitenkin hävittiin väsyneiden jalkojen takia. Lopputuloksena kuitenkin aika parani! Sen yhden tärkeän sekunnin! Täytyi siis olla tyytyväinen!! Erityisesti superkoiraan!

Jo kickbike suorituksen jälkeen jalat tärisivät. Kisat jatkuivat kuitenkin vielä Uudenmaan VetokoiraUrheilijoiden viestijoukkueessa avausosuudella. Viestin koiraa oltiin veivattu useampaan otteeseen, mutta lopulta päädyin juoksemaan Jaden kisakoiralla Becksillä. Lähdettiin yhteislähdössä takarivistä, mutta saatiin aivan loistava lähtö ja päästiin ensimmäiseen mutkaan sisäkurviin, josta pinkaistiin hyvällä rytmillä porukan keskivaiheille. Jono venyi kun nopeimmat pääsivät karkuun ja hitaimmat jäivät jälkeen. Juostiin Becksin kanssa omaa suoritusta välittämättä muista tai muiden vauhdista. Juoksu kulki mukavasti ja siinä reitin puolivälissä (noin 1,5km) alkoi ensimmäisen kerran tuntumaan siltä että saisi jo maali tulla. Eipä tullut. Loppumatka meni räpiköidessä. Etenkin alamäet tekivät tiukkaa. Maaliin juostiin itsemme voittajina! Lähetin UVU2 joukkueen seuraavan juoksijan matkaan ja lyyhistyin maahan. Kaikki oli annettu! Apua tuli useammasta suunnasta, Becksi pääsi Jaden halittavaksi ja minä keräilin itseäni tovin maassa. Olo oli ylpeä ja jollain tavalla masokistisen hyvä. Joka paikkaan sattui, mutta hyvällä tavalla!

Tuskien maalisuora © Séphora Sirjacques 

Viestistä suoraan vaatteiden vaihto, palkintojen jaon katselu ja suunta kotiin. Jade jäi Lahteen ja minä kruisailin ilman kunnollisia ajovaloja takaisin kotiin. Taas väsytti. Nyt ei itkettänyt :)

Viikonloppu oli rankka mutta antoisa. Iso kiitos kuuluu erityisesti kisojen järjestäjälle Josepalle, Kristalle ja tuomareille. Samppa ja Terhi, Vehkojat ja Jenni ansaitsevat kiitosta majoitusseurasta ja hyvistä kisavinkeistä.  Jadelle jättikiitos matkaseurasta ja huikeasta viestikoirasta!
Lisäksi on ehkä syytä lähettää isopino onnitteluita ympäri Suomen! En ole ikinä nähnyt noin tasokasta kilpailua! Aivan huikeita suorituksia, ja taso aivan jäätävä. Kovassa porukassa saa Suomen mestaruuksista taistella. Tänä vuonna tuloksena yhdeksäs, ensivuonna parannetaan !