keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Potkutekniikkakurssi, osa 1

Tiistaina, eli eilen, päästiin potkuttelemaan oikein kunnolla. HSKH:n potkutekniikka kurssi (2krt) alkoi ja olin tuolla mukana jonkinlaisena apukätenä, sekä oppimassa uusia vinkkejä omaan potkutteluun.
 

Kurssin ideana on siis oppia potkimaan kickbikella sekä ilman koiraa, että koiran kanssa. Tämä ensimmäinen kerta oli vain ihmisiä varten ja keskityimme oikean potkutaktiikan hallintaan. Ryhmiä oli kurssilla kaksi ja molemmille potkutteluaikaa varattuna 1½ tuntia. Olimme Linnean kanssa mukana molemmilla kierroksilla ja oli kyllä tehokasta treeniä. Paljon tuttua, paljon uutta ja kyllä huomaa kuinka paljon paremmin taas kulkee potkut!


Aloitimme aivan potkutekniikan perus asioista. "Tasaisen maan potkuilla" on hyvä kulkea, kun vauhti on kovinta ja maasto helppoa. Tärkeintä oli muistaa pitkä potku, ilman ballerina liikkeitä. Tätä asiaa käytiin läpi vuosi sitten VUL:n kevät leirillä Jämillä sekä talvileirillä Hyvinkäällä, mutta oli pienestä kertauksesta hyötyä. Suurin osa kurssilaisista ymmärsi tämän oikein nopeasti, vaikka ballerinoja ja koko jalan suoria potkuja alussa oli paljon.


Loppukireissä ja loivissa ylämäissä ei perus pitkät potkut enää oikein toimi. Vauhti yksinkertaisesti loppuu kesken. Tällöin tarvitaan hiukan erilaista potku tyyliä. Omasta mielestäni tämä potku muistuttaa jonkinlaista kuopaisua. Vauhti on kovaa ja vain päkiä käväisee nopeasti maassa. Vauhtia avitetaan myös käsillä ja jalan liike on pyörivää. Tärkeintä on muistaa koko kropan käyttö ja riittävän tiheä jalan vaihto. Myös käännöksissä tulee muistaa ottaa mutkan "sisäjalka" irti astinlaudasta, muuten voi käydä hassusti.


 Jyrkimmissä ylämäissä ei pyörivä potkukaan enää riitä, ja silloin tulee ottaa jälleen uusi potkutyyli käyttöön. Mäet pääsee parhaiten ylös pomppivalla potkulla. Tällöin kickbike liikkuu eniten käsien työnnön avulla ja kulku pysyy joustavana.  Tiuha jalan vaihto on edelletys mäen ylöspääsylle.


Varsinaisen perustekniikoiden opettelun jälkeen kiersimme molempien ryhmien kanssa noin 5km lenkin kickbikeilla. Löytyi kaikenlaisia mäkiä, ja haastetta löytyi! Kaikki selviytyivät kuitenkin oikein hyvin.



Kahden ryhmän välissä kävin itse ajamassa 5km Falconin kanssa kovaa, jotta pojalta saatiin ylimääräiset energiat pois. Poju jaksoi hyvin, vaikka ilta oli suhteellisen lämmin. Matkalle sattui muutama äkäisempi ohitettava ja yksi hevonenkin, joten treeni oli hiukan rikkonainen.



 Kaikkien kuvien copyright: Linnea Skogberg & Tanja Ignatius!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti