SPKL Koirahiihdon SM 2014, Keminmaa

Taitaa olla aika kertoilla vähän kisaraporttia. Lauantaina oli siis kauden viimeinen kilpailu lumella. Huipulle on hyvä lopettaa. Vuorossa oli siis Suomen mestaruus kilpailut.

Kaikkien tämän jutun kuvien (c) Vera Ignatius (ellei toisin mainita) 

Pitkän ajomatkan takia lähdimme matkaan jo perjantaina heti koulupäiväni päätyttyä. Ajoaika pysähdyksineen oli noin yksitoista tuntia, joten takapuolet ehti puutua komeasti, sekä kuskilla että meillä matkustajilla. Ajoimme Ouluun yöksi, josta jatkoimme lauantai aamuna suoraan kisapaikalle Keminmaalle Kallinkankaan hiihtokeskukselle.

Pohjanmaalla ei näyttänyt erityisen talviselta viikonloppuna...

 Ensimmäisenä kilpailupaikalla oli koirien ulkoilutus. Mukana olivat Falcon minun kisakoiranani, sekä Falconin sisko Punasukan Frige Veran hiihtokaveriksi. Kisapaikan huuma tarttui heti Falconiin ja poika oli super innoissaan. Äiti hoiti ilmoittautumiset ja lähdimme Veran kanssa katsomaan ladun profiilia ja kuntoa. Kilpailupaikka oli Kallinkankaan hiihtokeskus ja latu pohjat olivat todella hyvät! Sukset luistivat hyvin, ladun profiili oli rankka. Pitkää loivaa nousua ja vauhdikasta laskua. Itselleni nuo pitkät ja loivat nousut ovat olleet aina heikkous. Suurimpana syynä muutama vuosi sitten todettu äänihuulten toiminnallinen häiriö. Kaikessa yksinkertaisuudessaan multa loppuu happi pitkässä ja kovassa rasituksessa (siksi alamäet väliin on pelastus!). Jyrkät ja lyhyet mäet ei ole ongelma, koska ne jaksan vetää täysillä sen verran nopeassa tahdissa, että ajallisesti rasitus ei ole pitkä. Pitkät mäet eivät olisi ongelma (ainakaan näin pahasti) jos Falcon pääsisi pahasta tavastaan syödä lunta ja himmailla ylämäissä. Falcon on päättänyt pitää aina tauon, kun minun vauhti tippuu tarpeeksi, elikkäs juuri noissa ylämäissä.

Iso poika nauttii lumesta, kotona kun sitä ei ole!

Hiihtelimme noin kilometrin lenkin, kunnes täytyi palata rataselostukseen ja kisojen avajaisiin. Lars Forsblom huolsi minun ja Veran sukset vielä tässä vaiheessa, koska luotto omiin suksen huolto taitoihini ei ollut korkein mahdollinen EM-kisojen jäljiltä. Pian alkoivatkin ensimmäiset startit. Ehdimme katsoa puolisen tuntia lähtöjä, ja huomasi kyllä hyvän latu pohjan! Todella vauhdikkaita startteja! Puolituntia ennen omaa starttia lämmittelimme jo koiria ja itseämme.

Lähdön hetki koitti lopulta! Veran startti oli tasan klo 12.00, minulla minuutin perään. Etukäteen oli pieni pelko ettei Frige lähtisi matkaan Falconin jäädessä lähtöön. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja tyttö lähti upeasti. Frigen ollessa lähtöviivalla Falcon oli aivan hajalla. Sisko oli menossa, mutta Falcon ei. Koira huusi aivan hulluna, kun halusi jo mennä. Hetki kun Frige starttasi oli jännä. Falcon hiljeni aivan täydellisesti ja pystyin melkein kuulemaan koiran ajatukset: "sinne meni. Ja mä jäin tänne. Perhana!" Meidän lähtö olikin jo aivan omaa luokkaansa. Koskaan ei olla startattu noin kovaa! Itse meinasin vetäistä nenälleni jo heti aluksi, ja sitten tulikin ongelmaksi, että mitä mä teen?!? Vauhti oli niin kova, että jos olisin yrittänyt hiihtää itse, olisin kaatunut saman tien.

Lenkki alkoi kisan tiukimmalla nousulla. Pitkä ja suhteellisen jyrkkä mäki. Falcon onneksi veti tässä vaiheessa oikein mainiosti, joten pääsimme etenemään vauhdilla. Mäen päällä näimmekin jo ensimmäisen vilauksen Verasta ja Frigestä. Saavutimme heitä pikkuhiljaa ja ohitimme noin kahden kilometrin kohdalla loivaan ylämäkeen. Ohitus oli aivan kuin suoraan oppikirjasta! Uskalsin ohittaa Frigen pitkällä hihnalla, koska tiesin molemmat koirat ja heidän välillään kun ei mitää konflikteja koskaan ole ollut. Falcon meni aivan luotisuoraan ja jatkoi vieläpä matkaa! Pääsimme mukavasti irti, mutta ensimmäiseen pitkään ja loivaan ylämäkeen Falcon lopetti vetämisen. Menimme minun vauhdillani, ja Vera ja Frige saivat meidät kiinni. He eivät kuitenkaan lähteneet ohittamaan. Tavallaan ihan hyvä näin, koska loppumatka olisi saattanut mennä jatkuvaan ohitteluun. Mäen päältä pääsimme jatkamaan mukavalla vauhdilla eteenpäin. Falconin tauot ajoittuivat loppumatkan ajan ylämäkiin, mutta muuten edettiin oikein mukavalla tahdilla. Vera ja Frige saivat mukavan peesin ja eteneminen oli mukavaa.

Viimeisessä ja kisan vauhdikkaimmassa laskussa Falcon oli jo hiukan puhki joten jouduin jo itse hiukan jarruttelemaan. Loppukiri oli pojulta jälleen oikein mainio. Kovaa mentiin!

Tulokset tulivat suhteellisen pian kisan jälkeen ja voittohan sieltä tuli! Luokassamme oli huimat kolme kilpailijaa, mutta toisaalta vertailun kohteena olisin ollut naisten C luokan (ensi vuonna kisataan tuossa sarjassa) kolmas! Eli ei mikään turha reissu! Vera ja Frige jäivät hiukan meistä jälkeen reitin loppu osassa ja heidän sijoituksensa oli kolmas. Toiseksi sijoittui minulle uusi tuttavuus valjakkourheilun junnuissa, eli Milla Ikäheimonen Airedalenterrierin kanssa.

Kuva napattu KSPKn sivuilta

Kilpailu oli kaikin puolin hieno! Hienot puitteet ja hyvä taso! Tälläiseen kilpailuun on mukava lopettaa SPKL:n puolen kilpailut junnusarjoissa. Ensi vuonna aikuisten sarja kutsuu. Tulosten perusteella, ei ole mahdotonta pärjätä sielläkään. Oikein mukava kilpailukauden lopetus!

Oli mukava lähteä kotimatkalle. Rättiväsyneenä ja kaikkensa antaneena.

LINKKI VERAN MUIHIN KISAKUVIIN!

Voittajan on helppo hymyillä :)